HYOL ry

Historian ja yhteiskuntaopin opettajien kokemuksia lukion tuntijakokokeilusta 2016-2018


Lukion tuntijakokokeilussa on kokeiltu mallia, jossa reaaliaineiden kurssit ovat opiskelijoille vapaaehtoisia. Kokeilu koski syksyllä 2016 ja 2017 opintonsa aloittaneita lukiolaisia 28 lukiossa. HYOL ry toteutti vuosina 2017-2018 kaksiosaisen kyselyn, jossa selvitettiin historian ja yhteiskuntaopin opettajien kokemuksia tuntijakokeilusta ja sen vaikutuksista.

Kyselyn tulokset osoittivat, että varsinkin historian opiskelu kokeilulukioissa on vähentynyt. Yhteiskuntaopin opiskelu ei kokonaisuudessaan ole vähentynyt aivan vastaavassa määrin. Kyselyyn vastanneet opettajat olivat huolissaan opiskelijoiden tekemien valintojen perusteista ja opintojen ohjaamisesta. Kokeilua pidettiin monissa lukioissa opettajia stressaavana ja opiskelijoita hämmentävänä.   

Kyselyn perusteella on syytä tuntea huolta opiskelijoiden riittävän yleissivistyksen takaamisesta kokeilulukioissa. Mahdollisuus jättää kokonaan valitsematta opiskelijan maailmankuvan kehityksen ja kansalaisvalmiuksien kannalta tärkeitä aineita on lukion sivistystehtävän vastainen. Kyselyn perusteella valinnaisuus voi myös johtaa reaaliaineiden opintojen pirstaloitumiseen ja koulukohtaiseen eriytymiseen, mikä asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan.

Lue koko raportti.